Takaisin

Sonja Palin: Robu on työyhteisö, jossa voi olla todella vapaasti oma itsensä

HR Managerimme Sonja vastaa Robulla myös kulttuurin ja arvojen ylläpitämisestä arjessa. Hän haluaisi joskus itse päästä kokeilemaan ohjelmistokehittäjän työtä.

Mikä toi sinut juuri Robulle?

Etsin aikanaan työpaikkaa, jonka arvomaailma olisi hyvä. Robun arvoihin tutustuin jo yrityksen nettisivuilla ja ne tuntuivat minusta heti omilta. Robu vaikutti työyhteisöltä, johon halusin päästä sisälle ja jonka arvoja halusin olla mukana edistämässä.

Mistä vastaat Robulla tällä hetkellä?

Toimin Robulla HR-managerina eli vastaan ihmisistä ja henkilöstöhallinnosta. Tehtävääni kuuluu pienessä yrityksessä todella paljon kaikenlaista rekrytoinnista ja perehdytyksestä työntekijäkokemukseen asti. Vastaan myös tapahtumien järjestämisestä sekä Robun kulttuurin ja arvojen ylläpitämisestä arjessa.

Miten päädyit aikanaan HR alalle?

Lapsena mietin lastenhoitajan uraa, sillä olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä. Opiskelin myöhemmin lähihoitajaksi, mutta se ei työnä ollut ihan sitä mitä halusin tehdä. Kun tutustuin HR-alaan tunnistin, että tässä työssä yhdistyy kaikki se, mikä minua innostaa eli ihmiset ja toiminnan kehittäminen työyhteisössä.

Mistä pidät eniten työssäsi? 

Nautin siitä, että ihmiset viihtyvät työssään ja saan nähdä sen heistä. Pidän siitä, että pystyn myös itse vaikuttamaan työntekijöiden viihtymiseen. Rakastan myös asioiden organisoimista, esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämistä ja yrityksen toiminnan kehittämistä.

Mitä haasteita työssäsi on? 

Omassa roolissani haasteena on se, että siihen kuuluu aika laajasti kaikenlaista. IT-alalla on myös rekrytointihaasteita, sillä kehittäjät ovat todella haluttua työvoimaa. Rekrytoinnin puolella on kovaa kilpailua yritysten kesken työntekijöistä. Itse kuitenkin pidän tästä kilpailusta, se sparraa meitä Robulla pitämään työntekijöistämme parempaa huolta kuin muissa yrityksissä. 

Rakastan tässä työssä sitä, että emme voi koskaan vain tyytyä asioiden nykytilaan. Meidän täytyy koko ajan tehdä kaikkea paremmin, sillä työpaikkahan ei ole koskaan valmis. Omassa roolissani on tärkeää nähdä ne asiat, joissa olemme hyviä ja joissa onnistumme, mutta myös tunnistaa mahdolliset kehityskohteet.

Millainen Robu on sinusta työyhteisönä?

Robulle ominaista on toisista huolehtiminen ja välittäminen. Robu on myös rento työyhteisö, jossa voi olla todella vapaasti oma itsensä. Minulle tärkeintä työpaikassa ovat työkaverit ja yhteishenki. Ne ovat myös tärkeimmät syyt siihen, miksi itse olen juuri Robulla.

Miten uudesta työntekijästä tulee osa Robun työyhteisöä?

Kun uusi työntekijä aloittaa meillä, pidän hänen kanssaan keskustelun, jossa käymme yhdessä läpi sen, mitkä asiat ovat hänelle merkityksellisiä ja miten nämä asiat voisivat toteutua Robulla. Sen jälkeen uusi työntekijä aloittaa omassa kotitiimissään. Kotitiimin tehtävänä on ensimmäisellä työviikolla tutustua uuteen tiimiläiseen ja käydä läpi pienemmässä 4-6 hengen ryhmässä työtehtäviä ja prosessejamme. Panostamme Robulla erittäin paljon myös viestintään siitä, että meillä saa avoimesti kysyä asioita ja jokainen saa aina apua muilta. Kukaan ei ole Robulla yksin.

Miten Robun arvoista välittäminen toteutuu työyhteisössä?

Robulla on vahva välittämisen kulttuuri. Robulla jokainen tiimiläinen välittää siitä, mitä kaverille kuuluu. Jos joku huomaa työkaverinsa tarvitsevan apua tai mentorointia työprojektissa, tartumme tähän tarpeeseen heti yhdessä.

Robulla on myös Slackissa kiitos-kanava. Kun aloitin Robulla, en oikein uskonut, että kanava toimisi, sillä usein sellainen voi jäädä vain yrittämisen tasolle. Robulla kiitos-kanavaa käytetään kuitenkin ihan viikoittain. Kanavalla voi antaa toiselle kiitoksen tai kehun ihan jostain arkipäiväisestäkin asiasta. Itse kiitin juuri toissapäivänä kanavalla palvelumuotoilijaamme Oonaa, joka piti meille erittäin hyvän brändityöpajan, jossa koin olevani osa yhteistä leikkiä kahden tunnin ajan. Mielestäni paras tapa tehdä työpajatyöskentelyä on juuri se, että pääset rennosti ja leikinomaisesti työstämään asioita yhdessä muiden kanssa

Jos saisit kokeilla toista roolia Robulla yhden päivän ajan, minkä valitsisit?

Haluaisin ehdottomasti kokeilla ohjelmistokehittäjän roolia. Olen viimeisen neljän vuoden aikana päässyt sisälle kehittäjien maailmaan. Roolissani on tärkeää ymmärtää, millaisia haasteita he työssään kokevat, mutta koska en ole itse tehnyt kehittäjän työtä, en tiedä niin syvällisesti sitä, millainen kehittäjän arkitodellisuus on. 

Kehittäjän työ vaatii ongelmanratkaisukykyä ja siltä osin se kyllä muistuttaa paljon omaa työtäni. Itse olen kuitenkin paljon parempi ihmisten kanssa tehtävässä työssä kuin matemaattisten pulmien ratkomisessa.

Mistä löydämme sinut todennäköisimmin työn ulkopuolella? 

Minut löytää töiden jälkeen useimmiten kuntosalilta. Urheilu on minulle terapiaa.

Haluaisitko sinäkin työskennellä Robulla? Tsekkaa avoimet työpaikkamme!