Kreshnik Gunga: Robulla työntekijöitä arvostetaan

Senior Software Developer Kreshnik on ollut työelämässä jo 16 vuotta. Hänen mielestään Robu on paras työpaikka missä hän on koskaan ollut.

Miten päädyit aikanaan Robulle ja miltä Robu tuntui työyhteisönä?

Itse asiassa Robu toi minut Robulle, eli Robu löysi minut. Robun palkkaama headhunter otti minuun yhteyttä ja ehdotti tapaamista. Tein tuolloin konsulttityötä Vismalla ja toivoin löytäväni töitä enemmän tuotekehityksen parissa.

Pidin Robulla heti siitä, miten työyhteisössä otetaan kaikki työntekijät huomioon. 

Kun minulla oli rekryprosessin aikana tutustumispäivä Robulla, yrityksessä vietettiin samalla pikkujouluja, ja sain juhlaan myös kutsun vaikka en vielä tuolloin ollut yrityksen virallinen työntekijä. Pikkujouluissa otin itselleni syötävää ja siirryin syrjäisemmälle paikalle nauttimaan yksin tarjoiluista. Ja sitten yhtäkkiä huomasinkin olevani keskellä kaikkia muita robulaisia. Kukaan ei halunnut jättää minua juhlassa yksin vaan työkaverini tulivat ympärilleni juttelemaan ja pitämään minulle seuraa.

Mistä vastaat Robulla?

Tällä hetkellä toimin vanhempana ohjelmistokehittäjänä eli olen Senior Software Developer. Olen tehnyt Robulla myös konsultointia ja kuulun Robun CTO-rinkiin, joka vastaa teknologian kehittämisestä Robulla. Teen siis ohjelmistokehitystä ja tarkoituksenani on myös toimia mentorina uusille Robun teknologiatiimin jäsenille.

Mikä on ollut kiinnostavin projektisi Robulla ja miksi?

Robulla olen nauttinut eniten tuotekehityksestä eli oman uuden tuotteen Vukin kehitysprojektista. Vuki on avoimen lähdekoodin teknologioilla kehitetty selainpohjainen työvuorojen varaustyökalu, joka soveltuu kaikille aloille  ja helpottaa työvoiman välittämistä moneen eri toimipisteiseen. 

Olin projektissa mukana vaikuttamassa sen arkkitehtuuriin ja työkaluvalintoihin. Pystyin vaikuttamaan sekä front- että back end -puolen valintoihin.

Millainen Robu on työpaikkana?

Olen ollut työelämässä jo 16 vuotta ja minun täytyy sanoa, että Robu on ollut paras työnantaja tähän mennessä. Täällä arvostetaan ihmisiä paljon enemmän kuin muualla. 

Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kun lähdemme mukaan johonkin uuteen kilpailutukseen, meiltä kysytään, kuka erityisesti olisi kiinnostunut siihen osallistumaan. Tästä tulee tunne, että tekijöitä arvostetaan ja heillä on vapaat kädet valita mihin projekteihin he lähtevät mukaan. 

Lisäksi Robulla on todella ihana HR manager Sonja, joka pitää meistä kaikista huolta, kyselee vointiamme ja järjestää meille kaikenlaisia mukavia tapahtumia.

Mikä olisi unelmatyösi jos et olisi ohjelmistokehittäjä?

Lähdin alun perin opiskelemaan ohjelmistokehitystä, koska yläasteen opinto-ohjaajani ehdotti minulle Porvoon ammattiopiston tietotekniikkalinjaa. Olin aiemmin harkinnut elektroniikka-alan opintoja, mutta tätä koulutusta olisi järjestetty vain Pohjois-Suomessa. Jos en olisi päätynyt tälle alalle, olisin ollut todella kiinnostunut lentäjän tai elokuvaohjaajan ammatista. Mutta olen kuitenkin lapsesta asti ollut todella kiinnostunut tekniikasta ja elektronisista laitteista.

Mistä löydämme sinut todennäköisimmin työn ulkopuolella? 

Vietän paljon aikaa kahden lapseni ja vaimoni kanssa. Minulla on 5-vuotias tytär ja 12-vuotias poika.

Kerro yksi asia itsestäsi jota työkaverisi eivät tiedä sinusta

Olen harrastanut aikanaan tanssimista, erityisesti Balkanin alueen kansantansseja, sillä olen alunperin kotoisin Albanian Kosovosta. Olen tanssinut myös modernia tanssia, muun muassa hiphopia nuorempana kavereideni kanssa.

Haluaisitko sinäkin työskennellä Robulla? Tsekkaa avoimet työpaikkamme!

Sonja Palin
Sonja Palin
HR Manager