Jarkko “Jake” Ewerts: Haluan taistella IT-alalla sitä vastaan, että liiketoiminta perustetaan lisälaskutukselle

Toimitusjohtajamme Jake aloitti Robulla toukokuun alussa. Hänellä on 15 vuoden kokemus myynnistä, myynnin johtamisesta ja liiketoiminnan johtamisesta finanssi- ja IT-alalta.

Mikä toi sinut Robulle?

Olin toiminut finanssialalla monta vuotta ja halunnut jo pidemmän aikaa siirtyä sieltä muualle, sillä työ oli muuttunut enemmän rutiinien suorittamiseksi. Tein myös Web3-projekteja saadakseni työelämään enemmän sisältöä. Entisen työnantajan tehdessä uudelleen järjestelyjä koin, että nyt aikani on koittanut ja siinä rytäkässä minulle tarjoutuikin tilaisuus hypätä pois finanssimaailmasta ja miettiä uutta suuntaa työuralleni.

Ajattelin keväällä, että lomailen kesän yli ennen kuin aloitan aktiivisen uranvaihtorumban, mutta koska olen luonteeltani niin aktiivinen, kestin toimettomuutta ainoastaan kaksi viikkoa. Päätin julkaista LinkedInissä päivityksen, jossa kerroin olevani kiinnostunut uusista työhaasteita. Sain postaukseeni 28 yhteydenottoa. Ehdin edetä eräässä yhteydenotosta alkaneessa rekrytointiprosessissa jo pitkälle, kun myös Robun tarjous tuli vastaan.

Robu kuulosti todella mielenkiintoiselta ja siihen liittyi toivomani alan vaihto IT-alalle. Lopulta Robulta päätettiin todella nopeasti tehdä minulle työtarjous ja siksi olenkin nyt tässä. Rekrytoijille vinkki, nopeat syö hitaat!

Robussa hyvältä tuntui myös se, että työntekijät ovat todella sitoutuneita yritykseen. Yritys ei voi epäonnistua, jos sillä on jo olemassa hyvä tiimi, ja jos sitä vielä johtaa oikein.

Mistä vastaat Robulla tällä hetkellä?

Robulla toimitusjohtajalla on sekä kiitollinen että epäkiitollinen asema siten, että hän vastaa kaikesta. Meillä on todella matala organisaatio ja pyrinkin toimimaan mahdollisimman paljon kollegana muille.

Sitoutamme kaikki mukaan päätöksentekoon ja jokainen on myös vastuussa itsensä johtamisesta. Vastapainona sille jokainen saa paljon vaikutusmahdollisuuksia. Vedän ehkä enemmän isompia suuntaviivoja ja se, miten niitä kohti edetään mietitään yhdessä. Toimitusjohtajana tietenkin kannan juridisen vastuun, joten pidän kokoajan huolen siitä, että emme aja seinään tai tee helppoja virheitä liiketoiminnan suhteen.

Mikä Robussa on sinusta erityistä työpaikkana?

Robulla jokaista työntekijää arvostetaan. Minun ajatusmaailmaani sopii Robun ihmiskeskeinen malli rekrytoida uusia työntekijöitä, jossa tärkeintä ei ole se, oletko kompetenssiltasi maailman paras jossain asiassa, vaan se, oletko valmis oppimaan uutta ja jakamaan Robun arvot. Robulla ihmisiä käsitellään ihmisinä eikä resursseina. Tällä hetkellä markkina kuitenkin määrää sen, että juniorien palkkaaminen on todella haastavaa.

Millaiselle asiakkaalle Robu on paras kumppani?

Mielestäni paras lopputulos saadaan silloin, kun asiakas jakaa Robun arvot ja ajatusmaailman. Toimimme parhaiten sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka haluavat yrityksenä miettiä IT-kehitystään laajemminkin kuin pelkästään yksittäisen projektin kautta.

Pidämme asiakkaista, jotka ovat valmiita olemaan positiivisen haastamisemme kohteena. Haastamisen kautta haluamme varmistua, miksi kehitystyötä halutaan tehdä ja mitä sillä halutaan saavuttaa. Tämän kautta tuomme lisäarvoa asiakkaillemme, sillä näin toimimalla voimme taata yhdessä projektin onnistumisen. Asiakkaan resurssien sitouttaminen kehitystyöhön on nimittäin vaikeaa, jos asiakkaan sidosryhmät eivät näe työn todellista hyötyä.

Haluan myös olla IT-alalla taistelemassa sitä vastaan, että liiketoiminta perustetaan lisälaskutukselle. Robu onkin paras kumppani sellaisille asiakkaille, jotka oikeasti haluavat rehellisen arvion siitä, mikä tulevan projektin kesto ja kustannus on. Me annamme realistiset arviot asiakkaillemme ja pystymme myös toimittamaan sen, minkä lupaamme.

Miltä tyypillinen työpäiväsi Robulla näyttää?

Aamuni alkavat aina lukujen läpikäynnillä. Se on rutiini, joka on jäänyt minulle päälle finanssimaailmasta. Sitten minulla on todella paljon sekä sisäisiä palavereita että asiakaspalavereita. Pidän siitä, että voin tavata asiakkaitamme päivittäin. Lisäksi joka päivä kontaktoin uusia asiakkaita — jotkut ovat saattaneetkin törmätä minuun Linkedinissä asiakashankintahommissa.

Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on ihmisistä huolehtiminen, haluan käydä kaikkien kanssa keskusteluja ja haastaa olemassa olevia ajatusmalleja päivittäin. Rakastan kaikenlaisia keskusteluja, mitä syvällisempi sen parempi. Myynnin sparraaminen ja ideointi on jokapäiväistä tekemistäni. Elän myynnistä ja intohimoni on hioa myyjistä alansa huippuja. Myynnin sparraaminen ja valmentaminen ovat vahvuuksiani johtajana. Välillä on hauska pelata vain vahvuuksilla jatkuvan oppimisen vastapainona. Robulla myynnin valmentaminen on todella antoisaa ja tuloksekasta, siitä iso kiitos koko meidän organisaatiolle!

Töitä teen vaihtelevasti joko toimistolla silloin kun siellä on muitakin työkavereita paikalla, muutoin operoin kotoani käsin Tuusulasta. Paikkariippumattomuus on itselleni todella tärkeää ja Robulla ihmiset tekevät töitä siellä, missä se on miellyttävintä, sillä se takaa viihtyvyyden ohella myös paremmat tulokset.

Millaisia ominaisuuksia arvostat eniten työtovereissasi?

Arvostan työkavereissani Robulla eniten avoimuutta ja suorapuheisuutta. Koen, että Robulla kaikilla on psykologisesti turvallinen olo ja asioista saa puhua suoraan. Myös ikävät asiat voidaan nostaa esille ilman pelkoa silmätikuksi tai teilatuksi tulemisesta.

Kerro yksi asia itsestäsi, jota työkaverisi eivät tiedä sinusta

Minulla on selkäongelmia, mutta treenaan silti aika paljon kuntosalilla ja kulutan siellä paljon energiaa. En oikein pysty iltaisin salin jälkeen syömään, joten minulla on joka yö Pullava-voisilmäpitko yöpöydälläni. Mystisesti tuo pitko on kuitenkin aina aamuisin jonnekin kadonnut.

Sonja Palin
Sonja Palin
HR Manager